maanantai 25. joulukuuta 2017

Juhlasta juhlaan



Kaupungissa kuhisee! Tai kyläksihän paikalliset tätä kutsuu. Toinen lempinimi on läänin keskus. Kaupungista puhuttaessa tarkoitetaan pääkaupunkia. Maassa on siis yksi kaupunki! No, kuitenkin kylässä kuhisee, sillä uusi vuosi on tulossa.

Me aloitimme juhlintamme joulun merkeissä. Hulinaa on ollut sen verran, että paketit aukaisimme vasta joulupäivänä. Se sopi oikein hyvin tilanteeseen, sillä viimeisen joululahjan viimeistelin aattona. Ne olivat nämä Lumi Karmitsan suunnittelemat Tsiisus -lapaset. Kiireessä tuli möhlittyä aika lailla ja sen vuoksi pääsin purkamaan toista lapasta koko ajan. Ensimmäisen tein kipeänä, ilman kiirettä, ilman purkamisia.

Juhlinta jatkuu koko jouluviikon, kun halusimme kutsua ystävämme kylään. Heidän toiveena on, että tarjoaisimme pizzaa. Se on suurta harvinaista herkkua, sillä jurtissa on vain kaminat. Alkuruuaksi tarjosimme kuitenkin vähän riisipuuroa. Se on tuttua täälläkin -vauvan ruokana! Mantelin löytyminen oli ihan uutta ja hurjan jännää, joten puurot syötiin ihan kiltisti.

Miten kylässä kuhisee? Toreille ja kaduille on tullut kakkumyyjät. Kakut ovat kauniita katsella. Kreemi niiden pinnalla ei ole kermaa, vaan jotain ihme höttöä, joka ei edes maistu hyvälle. Oikea kerma on liian kallista, joten siihen ei paikallisilla ole varaa. Sitä löytyykin vain sieltä kaupungista. Mutta nämä kakut ovat suurinta herkkua mongolialaisille. Juhlamieli tulee syömällä hyvää ruokaa!


 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...